Sivut

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Maa ei ole nielaissut

Täällä sitä ollaan, maa ei ole nielaissut allekirjoittanutta. Käsittämätön väsymys sen sijaan on ottanut ylivallan, enkä sen vuoksi tahdo saada tehtyä muuta kuin välttämättömät toimet. Askartelupuuhatkin (ja valitettavasti myös toisten blogien seuraaminen) on nyt jäänyt väsymyksen jalkoihin. Joitain tilauskortteja on tullut nyt joulun alla tehtyä ja yksi tilaus odottaa tälläkin hetkellä, mutta mitään "ylimääräistä" ei vain jaksa tehdä.

Blogi siis ei tokikaan ole tullut tiensä päähän, aion kyllä tästä vielä piristyä :)
Siihen saakka hyvää joulunalusaikaa kaikille!


 Ystävällisin terveisin

Sinikka

tiistai 9. lokakuuta 2012

Synttäriä jättikoossa

Äidilläni oli syntymäpäivä hiljattain. Tein kortin ja koska kortti oli yhteinen sekä omalta perheeltäni että kaikkien sisarusteni perheiltä, piti se tehdä toki jättikoossa. Käytin siis Papermanian jättikorttipohjaa, joka on kooltaan 20,3 cm x 20,3 cm.



Käytetty kuviopaperi on Pionin "Förgät Mej Ej"- sarjan paperi "Anno 1939". Lintu-leimasin Crafty Secrets Clear Art Stampsin setistä "Bird Notes". Taustan pallot/ kuplat YouDon:n setistä "Background Playful". Lintu sekä tausta leimattu VersaFinen Smokey Grey- musteella. Onnittelut- teksti niin ikään YouDo:n setistä, joka kantaa nimeä "Vauvaonnittelut". Teksti leimattu VersaColor- musteella sävyllä Camellia. Kirsikka-kuvioinen kukka Papermanian "Big Bloomers- Happy Days"- paketista, pikkukukat Prima Flowers "Athena Flowers Coral". Pitsi Presento, nappihaaraniitti Tiimari. Puolihelmet myös Presento, joskaan en nyt muista valmistajaa (YouDo?). Hiukan heikosti näkyy, mutta korttipohjaan on myös kohokuvioitu sydämiä oikeaan yläkulmaan ja vasempaan alakulmaan. Lisäksi suihkautettu vielä koko komeuden(?) päälle Perfect Pearls- jauhetta sinisävyisenä.


Ystävällisin terveisin

Sinikka


p.s. Pahoittelen surkeaa kuvaa. Unohdin ottaa kortista kuvan kotona ja homma piti sitten hoitaa kyläpaikassa huonossa valaistuksessa ja aavistuksen hätiköiden...

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Carolan bloginamu

Carolalla on blogissaan tarjolla namua. Samalla pääsee tutustumaan upeaan askartelutilan muutokseen, kannattaa kurkata!


Ystävällisin terveisin

Sinikka

lauantai 8. syyskuuta 2012

Elokuulta

Jos on blogi ollut hiljainen, niin sitä on ollut yhtälailla myös askartelupöytä. Ei ole ollut inspistä tarttua saksiin ja papereihin, olo on väsynyt, nuutunut ja stressaantunutkin. Jotakin on kuitenkin (pakon edessä...) saatu valmiiksikin. Tässä viimeisin tekemäni kortti, sekin kuukauden takaa.




Käytetty leimasin Artemion setistä, pohja väritetty käyttämällä Distress Inkeistä sävyjä Mustard Seed, Pumice Stone ja Vintage Photo. Napin alkuperää en muista, "pallurat" langan päällä koholakkaa. Kortin reunoja sudittu DI:n Vintage Photolla.


Ystävällisin terveisin

Sinikka

sunnuntai 26. elokuuta 2012

10 000+

Olen ollut poissa tietokoneen ja netin ääreltä tämän viikonlopun (aina tähän saakka) ja sillä välin blogissa oli tapahtunut mukavia. Eli eilisen päivän aikana blogini katselukertojen kokonaismäärä ylitti komeat 10 000! Kiitos tästä kaikille kävijöille :)




Kommentteja tosin on tullut ja tulee katselijamääriin suhteutettuna turhan heikosti ;) Iloinen olen jokaisesta kommentista, joten mieluusti niitä myös otan vastaan!

Mutta kiitos tosiaan kaikille kävijöille. Uutta sisältöä blogiin on taas piakkoin tulossa, kun vaan aikataulut antavat myöden.


Ystävällisin terveisin
 Sinikka 


lauantai 18. elokuuta 2012

Angry Birds- kakku

Täytyy sekin kai kerran kokeilla, Angry Birds- kakun tekeminen. No, muuten olisi varmastikin jäänyt omalta osaltani tekemättä, mutta sisko pyysi poikansa/ kummipoikani 7-vuotissynttäreille kakun tekemään ja minähän tein. Tällainen siitä sitten tuli:








 Ja vielä kuva sisältä:


Kakkupohjana toimivat Kinuskikissan levykakkupohjat kaakaoversioina, täytteenä mansikkakermarahkaa, mustikkaa soseena ja lemon curdia. 

Kakussa jäi harmittamaan muutama seikka, joista kaikkein suurimpana vihreä osuus (ei possut ;) ). Tarkoitus oli tehdä ruohopursotusta, mutta eihän se kermalla onnistunut. Tajusin ajatella koko asiaa liian myöhään ja lopputulos näkyy nyt sitten kuvista... Noin yleisesti ottaen en ole perehtynyt vihaisiin lintuihin ollenkaan, joten ihan piti netistä luntata miltä mikäkin näyttää ja millainen asetelma olisi suunnilleen uskottava :)


Ystävällisin terveisin

Sinikka


tiistai 7. elokuuta 2012

Tsirp, tsirp

Tilauskortti tällä kertaa kyseessä. Toiveena oli orvokkiteema, joka oli omilla materiaaleillani ja äkkiseltään saatavilla olevien tarvikkeiden pohjalta haasteellinen toteuttaa. Tällainen syntyi, orvokkiteemaa en korostanut liiemmin.




Orvokkipaperi Pion Design "Sagan om Våren"- sarjan "Viol", raitapaperi myöskin Pion Design, sarja "Grandma's school book" ja paperi "Daisy". Leimakuva Clear Art Stamps, setistä nimeltä "Bird Notes" ja leimattu Pionin "Viol"- paperille Mementon Rich Cocoalla. Tekstileimasin YouDo:n setistä, leimattu samalla Mementolla kuin kuvakin. Kortin reunoille sudittu Distress Ink Vintage Photoa. Keskiosa ja lehdet stanssattu, mutten muista kummankaan stanssin valmistajaa nyt äkkiseltään, joten lisään ne myöhemmin :)


Ystävällisin terveisin

Sinikka