Sivut

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Elämä pihisee

Blogissanikin, vaikkei sitä välttämättä uskoisi. Ajatuksen tasolla olen tehnyt viimeisen kuukauden aikana jo monta postausta, harmillisesti yksikään ei ennen tätä ole päässyt toteutukseen saakka :) Kesätyö on vienyt ajan ja energian aika pitkälti, noin muuten on sitten vaivannut inspiraation puute (ja ehkä vähän laiskuuskin). Nyt kuitenkin taas asian ytimessä, joskos se nyt tästä taas lähtisi liikkeelle ja saisin postailtua useamminkin.

Kesätyössä tosiaan ovat päivät tässä kuussa kuluneet ja sitä aihetta postauksenikin sivuaa. Carola toi töihin selailtavaksi ja ihailtavaksi Ett Trykk- lehden, josta sitten yhdessä ja erikseen työkavereiden kanssa tuli tuumailtua mitä korttimalleja kukanenkin lähtee Presenton mallikorteiksi työstämään. Itse nappasin tällaisen hassun lipastokortin, jolle en oikein alkuun lämmennyt. Joulukin kun on jo kohta ovella(?), niin tein jouluisen version. Oli sitten ensimmäinen joulukortti tälle vuodelle.



Pilkkupaperi on Maja Designin viime vuotista joulumallistoa, tämän vuotisia papereita kun ei vielä juurikaan ollut käytettävissä. Kuusi- ja tekstileimat ovat uudesta hauskasta Papermanian Noel Christmas Wishes- leimasinsetistä. Väritys, johon en tosin ole itse ollenkaan tyytyväinen, on tehty ProMarkereilla.





Ystävällisin terveisin

Sinikka

5 kommenttia:

  1. onpa hieno ja taidolla tehty kortti !!! ja aivan mahtavia valokuvia ... tykkään kovasti ... terveiset helsingistä ... kivikortin riitta

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva kortti, ihanat nuo laatikot :)

    VastaaPoista
  3. Tää on kerrassaan mahtava Sinikka! Aivan ihania nuo pikkuruiset joulupallot!!! Rakastuin niihin ihan heti ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ja käynnistä! Tervetuloa uudelleen :)

--------

Thank you for your comment and visit! Welcome again :)