Sivut

torstai 3. kesäkuuta 2010

Magnoliahaaste #18

Päätinpä osallistua ensimmäistä kertaa myös Magnolia haasteblogin haasteeseen. Leimasinvalinta ei ollut tavattoman vaikea, koska omistan hurjat kaksi Magnoliaa ;) Edelleenkin kun olen vasta aloittelija näiden väritettävien leimakuvien kanssa, niin eipä ole aiemmin tullut Magnolioihinkaan tutustuttua.

Haasteen aiheena oli valmis luonnos, jota vähän sitten käänsin istumaan paremmin omaan tekeleeseeni. Ja tällainen siitä sitten tuli:





En pääse yli enkä ympäri siitä, että jotenkin kortti näyttää mielestäni alastomalta, mutta koska en keksinyt mitä pientä ja kokonaisuuteen sopivaa koristetta olisin lisännyt, päätin antaa olla. Luulen, että nämä ovat näitä kertoja, kun lisäämällä härpäkkeitä pahentaisi vain tilannetta... Jälkikäteen tajusin myös, että tuon taustapaperin olisi tietysti voinut kohdistaa vähän paremmin, niin tuo nyt vasemmalle ylös jäävä tyhjän näköinen tila olisi voinut olla paikka taustapaperin isommalle puukuviolle. Mutta kuten sanottu, antaa olla nyt kuitenkin.

Materiaalit vielä.

- Leimasinkuvat: Magnolia ja Artemio
- Leimasinmusteet: Versafine Onyx Black ja Vintage Sepia
- Paperi, jolle leimattu: Canson Illustration
- Väritys: Distress Ink Spiced Marmalade ja Peeled Paint sekä vesivärit
- Taustapaperi: BoBunny
- Tagissa lisäksi Inkssentialsin Crackle Accentia

Loput materiaalit nimettömiä tai en muista valmistajia.

Ystävällisin terveisin

Sinttu

13 kommenttia:

  1. annennäpräilyt3.6.2010 23.33

    onpa upea kortti, ihanat värit ja toi tausta on aivan ihana, upea väritysjälki, hieno kortti ei kaipaa yhtään mitään

    VastaaPoista
  2. Annennäpräilyt: Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla, ettei kortti mielestäsi kaipaa lisää koristuksia :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kortti! Just hyvä noin:)
    Varsinkin nauha+nappi on kiva yksityiskohta!

    VastaaPoista
  4. Upea kortti. Kauniit värit, kiva taustapaperi ja taidokas väritys. Eikä yhtään liian alaston :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos sekä Niinu että Apris kommenteistanne! :)

    VastaaPoista
  6. ihan megaUPEA kortti!!! Huiman kauniisti väritetty kuva!! Tykkään valtavasti!! =)

    VastaaPoista
  7. SannaS:
    Kiitos kovasti sinullekin kommentistasi! Lämmittää hurjasti mieltä, kun saa kehuja kaltaiseltasi supertaitavalta kortteilijalta :)

    VastaaPoista
  8. Tää on just hyvä, ei tarvii minunkaan mielestä mitään lisää. Tykkään kovasti!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana! Ihanat värit!!

    VastaaPoista
  10. Minustakin varsin onnistunut kortti!

    VastaaPoista
  11. Upeasti väritetty kuva ja hieno kokonaisuus :)

    VastaaPoista
  12. -maiju-, Rouva Lypsy, Toukoleeni ja Carola:
    Kiitän tuhannesti kommenteistanne! :)

    VastaaPoista
  13. Voi miten kaunis kokonaisuus! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ja käynnistä! Tervetuloa uudelleen :)

--------

Thank you for your comment and visit! Welcome again :)