Sivut

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Huovutuskurssin satoa osa 1

Osallistuin koulussa valinnaiselle kurssille, jossa perehdyttiin luomaan 3-ulotteisia pintoja huovuttamalla, huopaan ja huovasta. Kaikenlaisia harjoituksia tehtiin, joista lisää myöhemmin, mutta kurssin varsinainen "päätyö" oli jokaisen itse päätettävissä. Itse valmistin omaan kotiin 3-osaisen taulusarjan. Paikkakin tälle jo on katsottuna, mutta ei vaan vielä ole seinälle asti ehditty laittaa.


Itse kun tykkään sileästä ja "virheettömästä" huopapinnasta, päädyin käyttämään teollista huopaa. Tauluissa oleva valkoinen huopa on ohutta, tiivistä huopakangasta, keltainen puolestaan hötömpää neulahuopaa. Kukkien varret ovat hahtuvalankaa. Itse kukat on myös toteutettu huovasta ja neulahuovasta, lisänä käytetty myös valkoisissa kukissa esihuopaa.


Jokaisen taulun alareunassa käsin vapaasti kirjottu teksti.


Kukkien keskustoihin lisäsin vielä loppuvaiheessa pienen pieniä mikrohelmiä.




Huopakankaita on käsitelty leikkelemällä siten, että taulujen tumman kullan värisellä maalilla maalattu taustalevy näkyy paikoin.


Lisää saman kurssin tuotoksia sekä muita koulutöitä tulossa piakkoin!


Ystävällisin terveisin
Sinikka

3 kommenttia:

  1. Ensimmäistä kertaa kurkkailemassa täällä... vaan tuskinpa viimeistä.
    Pidän ihan valtavasti tästä huovutuskokonaisuudesta... ja kuin pisteenä i:n päälle tuolla alareunassa tuo kirjailtu ihana viesti...
    Kurkkailin myös korttejasikin, sillä niitä teen itsekin... tai ainakin yritän tehdä. Ihania ovat korttisikin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti Ritva_47! Hirmuisen mukava kuulla, että olet pitänyt näkemästäsi :) Kiva kun kävit ja tervetuloa uudemmankin kerran!

    VastaaPoista
  3. Wautsi vau, kerrassaan upeita töitä! Tykkään kovasti :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ja käynnistä! Tervetuloa uudelleen :)

--------

Thank you for your comment and visit! Welcome again :)